Nuorisourheilun erityisyys

"No niin, taas toi faijavalmentaja sekoilee ja suosii omaa jälkikasvuaan. Meikäläisen poikaa syrjitään rajusti! Kohta lähtee joukkue vaihtoon."  Kuulostaako tutulta turahdukselta urheilukenttien laidalta?  Tottakai isä- ja äitivalmentajat suosivat välillä omaa jälkikasvuaan. Tämä on mahdollista ennen kaikkea joukkuelajeissa. Toisaalta monien valmennuksellisten ratkaisujen oikeaksi perusteleminen on ylipäätään hankalaa joukkuelajeissa, vaikka valmentaja ei olisi kenenkään vanhempi. Näin ollen suosimisen konkreettinen osoittaminen muiden taholta on hankalaa.  Me vanhemmat haluamme lastemme parasta ja se ohjaa tiedostettuja ja tiedostomattomia ratkaisujamme kaikilla elämän osa-alueilla, myös silloin kun valmennamme. Suosimisessa on kyse biologiasta, inhimillisyydestä ja ehkä jopa evoluutiosta.  Vaikka suosiminen ei ole tavatonta yksittäisissä tilanteissa, kokonaisuutena valmentajina toimivat vanhemmat ovat kuitenkin kullanarvoisia.  Vanhemmat, jotka toimivat valmen...

Kirjoitan tätä tekstiä junassa. Päätepysäkkinä on Malmö. Olen siis "ulkomailla"! Aikamoisen hienoa.   Ulkomaat on mystinen paikka, ainakin tiettyjen suomalaisten juniorijalkapalloa käsittevien podcastjaksojen tai tiettyjen nettifoorumeiden perusteella. Meidän jalkapallossa piilee kuulemma massiivinen ongelma: liian alhainen nuorisojalkapallon vaatimustaso verrattuna ulkomaisiin seuroihin.  Väite siitä, että vaatimustaso olisi lähtökohtaisesti erityisen korkea Suomen rajojen ulkopuolella on naurettava, abstrakti, tarkoitushakuinen ja historiaton. Nuorilta suomalaisfutareilta ei ole koskaan vaadittu yhtä paljon kuin 2000-luvulla. Kotimainen jalkapallo on vuosituhannen kuluessa organisoitu vahvasti kilpailutoiminnan ympärille, treenejä on läpi vuoden, try outit arkipäivää ja harrastamisen tahdin määräävät ensisijaisesti aikuiset. Nuoren vastuulla on olla äänessä lähinnä silloin kun häntä vaaditaan ilmoittamaan pätevä selitys sille, ettei ole tulossa treeneihin.  Nuorilta vaa...