Puoluepolitiikalla on liikaa valtaa urheilujärjestelmässä - vallan karsimisen voisi aloittaa liikuntaneuvostosta

Julkinen keskustelu Suomen Olympiakomitean roolista käy kuumana. Nykyjärjestelmää ei tunnu puolustavan oikein kukaan. 

Järjestelmää on pyritty laajemmin muokkaamaan kovalla kädellä koko kulunut vuosituhat, mutta ongelmana on silti järjestelmän hajanaisuus ja vastuiden epämääräisyys. Suurin ongelma on, että Suomen Olympiakomitean keskusjärjestörooli on epämääräinen. 

Urheilijoiden sananvalta urheilujärjestelmän sisällä on hyvin pieni, on kyse sitten nuorista harrastajista tai aikuisista ammattiurheilijoista. Urheilijoilla ei ole esimerkiksi monissa lajiliitoissa minkäänlaista virallista päätöksentekoasemaa, saati seuroissa. 

Sen sijaan poliitikoilla on edelleen paljon valtaa ja he ovat tehokkaasti miehittäneet monet urheilun johtotehtävät.

Tilanne on erikoinen, poliitikot ovat edelleen laajalti mukana urheilujärjestöjen luottamustehtävissä. Silti samaan aikaan kansanedustajista oikein kukaan ei ole kiinnostunut urheilijoiden aseman parantamisesta, kun mittarina on se kuinka he vähän he puhuvat täysistunnoissa urheilusta. Urheilu on myös  marginaalissa hallitusohjelmissa sekä puolueiden omissa ohjelmissa. 

Sen sijaan poliitikot ja puolueet puhuvat liikkumattomuudesta yleisellä tasolla. Se on helppoa ja abstraktia. 

Kuka tahansa voi taivastella kansan huonoa kuntoa ja esittää uusia liikkumattomuushaasteita. Niin on tehnyt myös Suomen Olympiakomitean kokoomuslainen puheenjohtaja Jan Vapaavuori.  

Ei ihme, että monet huippu-urheiluasiantuntijat ovat näreissään koska huippu-urheilu on jäänyt keskusjärjestössäkin paitsioon. 

Konkreettisin ehdotus huippu-urheilun tilanteen parantamiseksi saatiin Kati Lehtosen, Karl-Erik Michelsenin, Sami Itanin, Valentin Konosen, Jarmo Mäkelän ja Anu Niemisen julkaistessa lokakuun lopussa avoimen kirjeen otsikolla ”Suomalaisen huippu-urheilun nollapiste". 

Toivon mukaan kirje luetaan tarkalla silmällä. Kuusikko kun tuntee varmasti huippu-urheilun kentän tarpeet läpikotaisin. 

Allekirjoittaneet ehdottavat: 

"...huippu-urheilun kokonaisjohtamista ja toimintamallia muutetaan radikaalisti. Uudessa mallissa opetus- ja kulttuuriministeriö saa tuekseen uuden huippu-urheilun asiantuntijaelimen. Sen tehtävänä on ohjata huippu-urheilun julkinen rahoitus globaalin huippu-urheilun tulos- ja vaatimustason mukaiseen valmentautumiseen...Asiantuntijaelin ei saa olla hallinnollisesti, taloudellisesti tai puoluepoliittisesti sidoksissa rahoitettaviin kohteisiin eikä sitä valita parlamentaarisesti. Sen asiantuntemuksen on oltava laaja-alaista huomioiden myös kansainvälinen osaaminen. Ratkaisulla katkaistaan jäsenyyksiin ja eri edunsaajarooleihin liittyvät intressit, jotka sekoittavat nykyisessä mallissa huippu-urheilun kannalta vaikuttavimpia päätöksiä."

Kuuden huippu-urheiluihmisen ehdotus ministeriön yhteyteen perustettavasta huippu-urheilun asiantuntijaelimestä on järkevä. 

Radikaalein osa ehdotusta on poliitikkojen jättäminen kokonaan pois asiantuntijaelimestä. Ajatus on radikaali, koska suomalaisessa urheiluhallinnossa poliitikoille on perinteisesti varattu mittava rooli. Tämä näkyy monissa urheiluorganisaatioissa, kuten Valtion liikuntaneuvostossa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimellä eli Valtion liikuntaneuvostolla (entinen valtion urheiluneuvosto/valtion  urheilulautakunta) voisi ainakin periaatteessa olla iso rooli huippu-urheilun ohjaamisessa, mutta se on sen sijaan keskittynyt liikuntaan. 

Neuvostolla on kaksi jaostoja asioiden valmistelua varten, jotka koostuvat liikunnan ja urheilun huippuasiantuntijoista eikä ammattipoliitikoista. Varsinaisessa neuvostossa enemmistövalta on kansanedustajilla vaikka mukana on kansanedustajien lisäksi myös muita asiantuntijajäseniä. 

Neuvosto muodostetaan seuraavalla tavalla sen nettisivuilta löytyvän tiedon mukaan: 

“Valtioneuvosto asettaa liikuntaneuvoston eduskunnan toimikaudeksi kuultuaan liikunnan eri aloja edustavia järjestöjä ja yhteisöjä sekä muita merkittäviä yhteistyötahoja. Liikuntaneuvostossa tulee olla edustettuina erilaiset yhteiskunnalliset näkemykset, liikunnan eri toimialueet ja yhteistyötahot, liikunnan kansalaisjärjestöt ja kunnat sekä alueelliset ja kielelliset näkökohdat.” 

Kuten muotoilusta on mahdollista tulkita, neuvostossa voi olla jäsenenä lähes kuka tahansa “liikuntaihminen”.  Se on jonkinlainen ongelma. Huippu-urheilun asiantuntemus on neuvostossa täysin marginaalissa katsottaessa sen koostumusta. 

Vuonna 2023 aloittaneessa neuvostossa on viisi sellaista asiantuntijajäsentä eli "liikuntaihmistä", jotka eivät ole kansanedustajia. Näistä yksi on entinen keskustan kansanedustaja ja kolme muuta on toiminut jollain tavoin sivutoimisesti puoluepolitiikan luottamustehtävissä, yksi sosiaalidemokraateissa, yksi RKP:ssä ja yksi perussuomalaisissa. Jäsenten esittelyn yhteydessä ei kerrota puoluetaustaa vaikka sellainen olisikin.

Esimerkiksi yhden titteli on liikuntaneuvoston sivujen mukaan ”urheilija”. Hän on painin SM-mitalisti ja valmentaja sekä aktiivinen perussuomalaisten paikallispoliitikko. 

Liikuntaneuvoston puoluepoliittisuus ei suinkaan vähentynyt viime vuosikymmeninä, vaan jopa päinvastoin. Neuvoston jäseneksi ei tunnu juuri päätyvän ihmisiä, joilla ei ole jonkinlaista puoluepoliittista taustaa.

Kuvio: Poliittisten jäsenten prosentuaalinen osuus liikuntaneuvostossa 1967–2027. Jäsen on poliittinen, jos hän on ollut julkisesti puolueen ehdokas, poliitikko (kuntataso tai laajempi) tai tuonut puoluejäsenyyden muulla tavoin julkisesti esille. Tiedot on hankittu henkilöiden kotisivuilta, sanomalehdistä, Kansallisbiografiasta, Wikipediasta ja järjestöjen toimintakertomuksista tai nettisivuilta. Tiedot on pyritty varmistamaan useammasta lähteestä. Vain kolmen henkilön kohdalla henkilöllisyyttä ja taustaa ei pystytty varmistamaan eri lähteistä. 

Julkisesti neuvosto piilottelee poliittisuuttaan. Se on ongelma koska kyseessä on asiantuntijaelin. Politiikka perustuu intresseille ja ideologioille. Jotta päätökset olisivat läpinäkyviä ja demokraattisia, neuvoston poliittinen rooli tulisi tuoda esille mahdollisimman avoimesti. 

Kysymys kuuluu, miksi puolueilla täytyisi ylipäätään olla mahdollisia kiintiöpaikkoja neuvostossa?  Neuvoston tärkeänä lainsäädännöllisenä tehtävänä on valvoa valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella sekä antaa lausuntoja liikunnan määrärahoihin liittyen.

Eikö esimerkiksi valtionhallinnon toimenpiteiden valvonta olisi huomattavasti objektiivisempaa toteuttaa, jos varsinaisessa neuvostossa olisi enemmän puoluepoliittisesti sitoutumattomia asiantuntijoita.  

Olisiko siis aika avata neuvoston perusperiaatteet liittyen jäsenten valintaan. Millä perusteella jäseniä valitaan sekä millaista roolia puoluepolitiikka tässä näyttelee? 

Loppuhuomio: vaikka tässä blogissa keskityn pääsääntöisesti nuorisourheiluun, kirjoitan ajottain myös laajemmin urheilujärjestelmästä. Kirjoitan esimerkiksi nyt urheilujärjestelmän ongelmista, koska  vaikutukset ovat erityisen merkittäviä paitsi nykyisille huippu-urheilijoille, myös tulevaisuuden tähdille.